Nyt ollaan viikon verran asuttu omassa talossa, jeee!! Kaikki aherrus on kyllä palkittu monin kerroin, sillä kodista tuli juuri sellainen kuin haluttiinkin. Kovasti on ihasteltu joka paikkaa ja todettu, että ei ole mitään sellaista valintaa tai ratkaisua tehty josta ei pidettäisi. Erityisen ihastuneita ollaan oltu saunasta!! Vuoden verran kun ei ole ollut omaa saunaa niin nyt siitä osaa nauttia erityisen paljon. Saunaan laitettiin myös kaiuttimet, joten siellä on kiva kuunnella musiikkia tai olla ihan vain hiljaisuudessa. Kiuasvalintakin osui todella nappiin sillä saunassamme saa hyvät ja kosteat löylyt ilman, että tulee tukala olo ja tunne siitä, että happi loppuu. Myös keittiö on erityisesti minun mielestä aivan huippu! Nyt on paljon tasoa ja laskutilaa, myös vetolaatikot ovat todella näppärät. Tavaraa meillä on tosin kaiken kaikkiaan ihan liikaa, joten sitä on viety kaatopaikalle sekä varastoon kirpparia varten.

Muutto meni kaiken kaikkiaan todella hyvin! Meillä oli riittävästi muuttoapua (kiitos ystäville ja sukulaisille), joten homma sujui todella jouhevsti. Marko ja Esa laittoivat täällä muuttopäivänä sälekaihtimet paikoilleen, se oli tosi iso apu! Voi olla, että verhoja ei tule vielä ihan hetkeen. Pariin huoneeseen, tai itseasiassa kolmeen tai jopa neljäänkin olisi verhot jo valmiina, mutta verhotangot puuttuu..

Ennen muuttoa meillä oli aika vauhdikasta! Päivät käytiin töissä ja illat sitten täällä silloisella raksalla. Minun äiti oli muuttoa edeltävänä viikonloppuna meidän apuna pakkaamassa ja sunnuntaina viikkoa ennen muuttoa Liisa ja Jesse sekä äiti olivat täällä siivousapuna. Siivoomista ja muuta puuhaa riitti kyllä vielä muuttoa edelliselle viikollekin. Äiti tuli onneksi torstaina taas apuun ja veljeni Santtu sitten perjantai-iltana. Saatiin koti jopa niin hyvään kuntoon, että muuttoa edeltävänä iltana oli olohuoneen uusi sohva kasattuna sekä vierashuoneeseen äidiltä tuparilahjaksi saatu metallirunkoinen vierassänky kasattuna. Sen vierasvuoteen kasaaminen olikin aikamoinen projekti. Santun kanssa kasattiin sitä reilut 2 tuntia kahdestaan kun ohjeen mukaan kasaamisaika oli puoli tuntia.. :D

Saatiin myös hieman äksöniä vain pari päivää ennen muuttoa, Juuri olin ehtinyt  torstaina facebookiin hehkuttaa miten oltiin saatu muuttolupa ja koko raksailu oli mennyt yllättävän kivuttomasti ja jouhevasti. Torstai-iltana oltiin täällä sitten ädiin ja Mikan kanssa ja yhtäkkiä kuuluui kamala sihahdus/pamaus jostain. Ensin kuulosti ihan siltä kuin vesiputket olisi menneet rikki hyvinvointihuoneesta. Mika ampaisi kuitenkin suorilta tekniseen tilaan, jossa meidän poistoilmalämpöpumpun lattialämmityksen syöttöputken liitos oli irronnut. Mika otti laitteesta virrat pois ja muutaman litran oli kone tyhjentänyt vettä lattialle. Onneksi siellä oli lattiakaivo, joten ei tullut vahinkoa. Teknisessä tilassa oli muutama laastisäkki, mutta eivät nekään juurikaan kastuneet. Ei muuta kun numerotiedustelusta päivystävän putkimiehen numeroa kysymään. Sattui hyvä tuuri, sillä kyseinen henkilö oli juuri kaverinsa luona kahvilla n. 100m päästä meistä. Saatiin siis homma hoidettua samantien! Säikäytti kyllä aika paljon. Etenkin kun juuri oli saatu muuttolupa ja kone kuitenkin oli ollut toiminnassa jo syys-lokakuusta lähtien. Oli hyvää tuuria, että oltiin juuri silloin täällä ettei käynyt mitään pahempaa! Edelleen voi siis todeta, että projekti eteni todella hyvin ja sopuisasti. Tomituksetkin olivat suht ajallaan. Muutamaa väliovea on tosin odoteltu tässä pari viikkoa.. Niiden piti tulla 7 viikolla, mutta Mika kun soitti niiden perään perjantaina niin sanoivat että alkuviikosta pitäisi ensi viikolla vihdoin olla ovien täällä. Saatiin siis kämppä listoituksineen valmiiksi niiltä osin kun oli mahdollista tehdä. Ensi viikolla siis loput 3 ovea ja niiden listat paikoilleen. Lisäksi täytyy tehdä muutama kotelo putkille / johdoille, jotta ne saa piiloon. Sitten onkin sisäpuoli täysin valmis!! Nyt vain odottelemaan, että lumet sulaa niin päästään ulkopuolen, autotallin ja pihan kimppuun. Niissä riittääkin projektia vielä pidemmäksi aikaa.. :)

-A-