On jotenkin äärimmäisen palkitsevaa kun huomaa, että hommat etenee ja saa jotain konkreettista aikaan! Tällä ja viime viikolla on edelleen pystytelty loppuja väliseiniä, lähinnä levytetty ja jonkin verran villoitettu. Kesken on levytys ja villoitushomma, mutta kyllä ne seinät siitä etenevät!

Mika laittoi viikonloppuna teknisen tilan lattiaan epoksia, maanantaina laitettiin sitten seinään lasikuitutapetti ja eilen maalasin teknisen tilan seinät! Ihana tunne kun sai tehdä jotain "viimeistellympää" hommaa kuten se maalaaminen. :) Tänään Mika laittoi lattianrajaan vielä silikonin, jotta mahdolliset roiskeet tms. eivät pääse lattiasta seinärakenteisiin. Huomenna tai perjantaina tulee sitten pilpin asentaja, jee!

Viime viikolla saatiin muuten sähköt taloon joten se on ollut aika luksusta. Työmaasähköhän meillä oli naapurilta "lainassa", joten nyt ei enää tarvitse naapureita tämän asian suhteen hätyytellä. :)

Toissa sunnuntaina saatiin muuten ensimmäiset pensaat istutettua pihaan! Ei oltaisi muuten hommaan vielä ryhdytty, mutta naapuri hommasi itselleen koristearoniaa, jota yhdessä tuumin päätettiin molemmat laittaa pihoja rajaamaan, joten siinä sitten yhdessä istutettiin se meidän ja naapurin välinen pätkä. Homma sujui kyllä todella nopeasti kun oli monta ihmistä touhuamassa! Yksi teki reikiä, yksi latoi kasveja ja muut sitten mittasivat pensaat kohdilleen ja laittoivat mullat päälle. Täytyy meidän sitten ensi vuonna istutella loput pensaat kun on saatu piha tehtyä muutenkin valmiiksi.

Autotalliin on nyt teippailtu höyrysulkuja ja kattokin villoitettu! Huomenna täytyy käydä teippailemassa loput höyrysulut. Viime viikonloppuna Mika ja Marko tekivät autotallin ovea ja tänä viikonloppuna sama homma jatkuu. Kohta pääseekin sitten tilaamaan autotallin oven! Tänään Mika teki autokatokseen myös kattoluukun.

Hieman sekava tämä päivitys, tuntuu että ei enää ajatus oikein kanna mitä kaikkea on tullut tehtyä ja milloin! Täytyy päivittää tässä joku päivä lisää noita kuvia. :)

-A-