Nyt on talo maalattu (lähes) kertaalleen! Muutama pieni kohta vielä maalaamatta, mutta tosi hyvin on homma edennyt. Itse olin viikonloppuna rilluttelemassa kaverin häissä (HUOM! olin tosin perjantai-iltana ahkerasti maalaamassa!), mutta Mika ja kumppanit olivat saaneet todella hienosti ahkeroitua. Anita ja Esa tulivat Sysmästä sekä lauantaina että sunnuntaina talkooapuuna ja olipa siellä kavereitakin ollut auttelemassa. Jälleen suuri kiitos kaikille!

Eilen ja tänään on laitettu talon katolle kattotiiletkin, joten ulkoa päin alkaa olla pystytysporukan osalta valmista. Lienenkö huomenna enää edes tulevat. Ulkopuolelle jääkin meille sitten vielä maalaushommaa, ikkunanpielien ja nurkkalautojen kiinnittämistä, terassin kaiteiden askartelua jne. eli hommaa riittää! :) Sisäpuolella Mika alkoi eilen pystyttämään väliseiniä kaverinsa kanssa. Illan aherrkusen tuloksena yksi seinä oli noussut levyjä vaille valmiiksi. Hieman oli nälkäistä miestä laskutoimitukset rassannut, joten täytyykin aina muistuttaa syömään ennen raksalle menoa tai kiikuttaa itse sinne jotain sapuskaa..

Nyt siis sisäpuolella väliseinien laittoa, jossain vaiheessa täytyy villoittaa loputkin iv-putket sekä muut villoitukset. Sähkäri on tilattu ja muurausvermeetkin kosteiden tilojen seinien muurausta sekä takkaa varten on tilattu! Putkimieskin on tilattu paikalle, joten niin ne hommat vaan etenevät! Minä jo ehdotin, että mehän tällä vauhdilla päästään ennen joulua muuttamaan, mutta ei se kyllä todellakaan onnistu, eikä oikeasti ole edes tavoitteena. Nyt on vaan hommat edenneet niin vauhdikkaasti ja selkeää tulosta tulee aikaan. Tästä se tahti hidastuu ja alkaa pakertaminen.. Kunhan keväällä tai alkukesästä päästään muuttamaan niin tyytyväisiä ja onnellisia ollaan! :)

-A-

P.S. Uusia kuvia tulee kunhan jaksan ja ehdin niitä laittaa..